Käytiin kaupassa. Kassalla neitonen kuin suoraan Suomi-filmistä. Rouva nosteli ostokset hihnalle ja siippa riensi pakkaamaan, kuten aina.

-Päivää, lausahti kassan kaunistus riisimuropaketille ja parille piimäpurkille, joita liukuhihna kuljetti sähkösilmän alle.

Riihiruisleipää, lesepussia sekä puoltakymmentä banaania ei kassa enää tervehtinyt.

Vielä ankeampi kohtalo oli seuraavan asiakkaan jauhelihavaakkumilla ja näkkileipäpaketilla. Ne kuulivat ensimmäiseksi edellisen asiakkaan kassilliselle tarkoitetun toivotuksen näkemiin!

Ruokaressukka! Ei tiedä ollaanko tässä menossa vai tulossa!

Käteismaksajan sydäntä lämmittäisi nähdä asiakaspalvelijan silmät. Umpimuoviin pakattua kalkkunan paistisuikaletta eivät katse ja tervehdys paljon lämmitä.

     x     x     x     x

Käytiin toisessakin kaupassa. Matkaa ovelta tiskille nelisen metriä. Tiskin takana odottavalle myyjälle asiaan kuuluva hyvän päivän toivotus.

Vastaukseksi kohteliaan kysyvä:

-Niin?

Sanoinkohan liian hiljaa. Uusi yritys. Ja vastaus suurin piirtein samalla nuotilla:

-Niin?

Tämäpä merkillistä. Kolmas yritys selkeästi ääntäen. Ja sieltä se tulee kuin lentomäen pronssi:

-Päivää!

Yhteinen sävel löytyi. Vika oli artikuloinnissa.

Edellisen kaltaisia tilanteita sattuu harvemmin. Ehkä juuri siitä syystä ne jäävät mieleen.

Päivittäistavarakaupassa kassanhoitaja saattaa olla asiakkaan ainut kosketus kaupan henkilökuntaan. Muu väki hymyilee kuvakavalkadissa marketin eteisaulassa. Työvuorossa oleva keulakuva tekee peeärrää kaikkien edestä.

Entäpä kun sattuu huono päivä? Lapsi kuumeessa. Kellarissa vesivahinko. Yksityiselämä solmussa.

 

     x     x     x     x

Testasin sulakkeiden kestävyyttä kaupunkibussin ohjaksissa muutaman kuukauden keväällä 2005.

Yksi ainut viheliäinen linja monen muun viheliäisen joukossa. Varikon ja lähtöpysäkin välillä muutaman kilometrin matkalla yhdeksän liikennevalopylvästä. Huonolla tuurilla jokaisessa punainen.

Kiireiselle töihin lähtijälle on liikaa, jos bussi tulee kolme minuuttia myöhässä. Viimeistään mitta täyttyy, kun päätepysäkillä aikataulu pettää kaksikymmentä minuuttia.

Siinä eivät paina päällystystyön aiheuttama viivytys eikä henkilöautojen jono, jonka yli linja-auton kuljettaja ei voi bussia hyppäyttää. Silmät kiinni työmatkansa istuva matkustaja ei niitä näe.

Voi sitä ajomestariparkaa, joka joutuu näistä valitukset vastaanottamaan.

Seuraavana aamuna liikkeelle strategiset viivästysminuutit ennakoiden. Lopputulos sama mutta eri syystä. Paineilmaovi oikutteli ja linja-kilpi jumitti. Läskikapinan aikainen manuaaliveivi.

Mutta kevätaurinko paistaa kolme minuuttia myöhässäkin. Päivän ensimmäiselle matkustajalle ystävällinen hyvän huomenen toivotus, kuten asiaan kuuluu. Sama matkustaja ripitti eilisaamuna linjan myöhästymisestä.

Vastaus tulee korttikoneen piippauksen säestyksellä:

-Sulla kello jätättää taas!

Asiakaspalvelija on paljon haltijana. Pieni asia saattaa ratkaista tuleeko asiakas uudelleen. Tämä asiakas tuli, tervehtikin mennen tullen, vaikka minulta karkasi, anteeksi nyt näin jälkeenpäin, että sinä se jaksat narskuttaa joka aamu!

Meitä on moneen junaan ja jollakin saattaa olla huono päivä aina.

 

Ari H. Heinonen

www.maantiesusi.net