Rakas äitini ehti elää elämää 66 vuotta ja muutaman kuukauden yli. Marraskuussa 2007 elämäniloinen äitini muuttui sanomalehden kolariuutisessa vanhemmaksi haapavetiseksi naiseksi, joka ei käyttänyt turvavyötä.

Äitini ei joutunut rekan ruhjomaksi. Onnettomuuteen ei ollut osallisena työaikasäännöksistä viis veisaava linja-auton kuljettaja. Ihmisen kuolemaan johtanut auto-onnettomuus oli näillä eväillä vain pieni palstauutinen sanomalehden uutissivulla muiden joukossa.

Pienemmän levikin lehdissä onnettomuus sai huomiota kuvan verran enemmän. Tapausta selostettiin tarkemmin. Vanhemmasta naisesta tuli iäkäs naishenkilö, jonka hengen turvavyö olisi saattanut pelastaa.

Iltapäivälehdestä ei ollut tarpeen etsiä lisäinformaatiota. Äitini ei ollut julkisuuden henkilö. Onnettomuuden aiheuttaja ei ollut julkisuuden henkilö. Kukaan julkisuuden henkilö ei järkyttynyt onnettomuuspaikalla.

Olisiko iltapäivälehti noteerannut sen, että onnettomuuden uhrin aviomies saapui kolaripaikalle vain hetki tapahtuneen jälkeen, meni järkytyksestä shokkiin ja kuljetettiin sairaalaan samalla ambulanssilla uhrin kanssa?

73-vuotias isäni koki hirvittävän tragedian ja joutui sen silminnäkijäksi. Haluaisiko sellaisen keskellä lukea ihmisten sensaationnälkää ruokkivia haastatteluja ja katsella onnettomuuspaikalta napsittuja räävittömiä valokuvia?

Minulle tieto äidin kuolemasta tuli kesken työpäivän ratin taakse puhelimen välityksellä. Sellaista viestiä en soisi kenenkään saavan. Olisi riennettävä mutta ei vielä voi. Seuraavana päivänä matka Vantaalta Haapavedelle oli elämäni raskain.

Liikenteessä kuolee vuosittain suuri määrä ihmisiä. Turhia kuolemia. Äitini kohtalona oli joutua loppumattoman jonon jatkoksi.

En olisi halunnut äitini identiteetin katoavan samalla hetkellä kun sydän lakkaa sykkimästä. Että 66-vuotiaasta elinvoimaisesta ihmisestä tulee kuin tuulen henkäyksellä vanhempi, iäkäs naishenkilö.

Kenen mittapuulla vanhempi? Kenen mittapuulla iäkäs?

Sensaatioilla elävää painotuotetta en ole avannnut miesmuistiin. Sosiaaliporno ei kiinnosta minua. Ihmisen arvo on yhtä kuin hänestä ja hänen taustastaan irtoava myyvä kauppatavara. Ei yhtään enempää.

Tavallisen ihmisen tavallinen kuolema haudataan hiljaisuudessa ilman mediallista dramatiikkaa.

Tieliikenteessä sattunut onnettomuus. Kiveäkään ei jätetä kääntämättä, jos ammattiliikenne on siihen osallisena.

Jos valtani olisi päättää, kieltäisin toimittajilta pääsyn oikeussaleihin, joissa etsitään syyllisiä suuronnettomuuksiin. Eväisin oikeuden kohdistaa kamera ihmiseen, jonka sureva sydän huutaa apua ja anteeksiantoa jumalalta, koska ihmisiltä sitä valitettavan usein on mahdotonta saada.

Koskaan emme tiedä milloin aikamme koittaa ja millä tavalla. Jos rakkaalta ei eräänä päivänä tulekaan luvattua tekstiviestiä tai puhelinsoittoa? Onko hän seuraavan päivän koruttomassa lehtiuutisessa vain iäkäs, vanhempi tai keski-ikäinen mies- tai naishenkilö, joka syyllistyi turvavyön käyttämättä jättämiseen?

Turvavyö pelastaa hengen. Pelastaako se elämälle?

Äitini kuoleman jälkeen taitoin lompakkoni setelilokeroon paperilapun, jossa on toimintaohjeet lapun löytäjälle sekä kolmen minulle tärkeän ihmisen puhelinnumero. Isäni on heistä yksi. Toivon ettei kenenkään muun, kuin vain ja ainoastaan minun, tarvitse löytää lappua lompakostani.

Suruviesteiltä emme voi välttyä. Joko viesti tavoittaa meidät tai se kantautuu meistä itsestämme. Voimme vain toivoa, että kaikki on valmista ja aika on täysi, kun tuuli ylitse käy.


ARI HERMANNI HEINONEN

Silja Heinosen muistolle  www.siljahein.vuodatus.net