Amerikkalainen ihmissuhdedraama Kauniit ja rohkeat täyttää kaikki tyylipuhtaan kulttisarjan tunnusmerkit siinä, että vuosien saatossa päähenkilöt vain nuortuvat, rypyttömyys lisääntyy, ja jatkuva murehtiminen vain kartuttaa säteilyä, joka hakee vertaistaan 1700-luvun jälkipuoliskolta sarjan alkutaipaleelta.

Olisipa näin tosielämässäkin. Mutta ei. Digiruudun tällä puolen ihminen vääjäämättä etääntyy passikuvan esittämästä Suomen toivosta, jolla on tukka takana ja elämä edessä.

Tarkistapa asia saman tien. Vaikkapa lappusesta lompakossasi.

Näyttääkö tutulta? Vieläkö ihmettelet miksi tyttö Esson kassalla katsoo kahdesti todistaessasi henkilöllisyyttä?

Joskus aikojen alussa hankittu nostalginen pahvidokumentti kirvoittaa tänä päivänä katselijan suupieleen vaivihkaisen hymynhäivän. Ja vielä kun sitä tarjoaa kaiken kokenut vuosikertakarpaasi, poskipäillään vahvasti eletyn elämän jäljet. Usko on lujilla?

Silti se on uljas heittää tiskiin tarvittaessa. Siinä ihminen vielä näyttää ihmiseltä. Nykypäivän tasapaksussa EU-läpyskässä ihminen näyttää enemmänkin umpimuoviin balsamoidulta byrokratiapalapelin osalta, jonka elämän keskeisin tarkoitus on ilmoittaa matemaatikko Erkki Palen kehittämän henkilötunnuksen loppuosa aina kun sitä kysytään. Asbestille painettu pakkoavioehto ihmisen ja yhteiskunnan sattuma-avoliitosta.

Hyvällä tuurilla siitä sentään tunnistaa hieman paremmin kuin vanhasta pahvisesta. Jos tunnistamisesta loppujen lopuksi on edes kysymys. Ehkäpä oleellisin tunniste, kasvoista viis, on neljä maagista kirjainmerkkiä, jonka käytöstä keksijä olisi koonnut teostokorvauksilla rahaomaisuuden.

Viehätysvoima vähenee mutta antiikkiarvo nousee. Lähtemistä, kotiinpaluita ja uuden lähdön valmistelua. Maantie syö miestä. Toisinaan kysytään hermoja. Ei vähiten aamiaispöydän toisella puolella.

Meidän on oltava otettuja siitä, että läheisemme ovat kestäneet ja kestävät ammatin varjopuolia. Se on voimavara, josta nousee jaksaminen ja halu onnistua. Siihen täytyy suhtautua vaalivalla kunnioituksella. Kelan kuntoutus ei pysty sitä koskaan korvaamaan. Asiakaspalvelussa se on kasvoillamme ja olemuksessamme.

Elämässä selviytyminen vaatii itsekkyyttä. Itsekäs voi olla vain itselleen. Itsekkyys toisten puolesta on uhrautumista. Hektinen maailma kutsuu sitä dynaamisuudeksi ja joustavuudeksi.

Toisin kuin amerikkalaisessa ihmissuhdedraamassa, arkielämä ei kulje ennalta laaditun käsikirjoituksen mukaan. Juuri siksi sukellamme mielellämme aika-ajoin fiktioon.

Haavemaailmassa taivallat kuusi neljännestä kairassa kohti keskiyön aurinkoa ja perille päästyäsi sanot: -Tämä on minun paikkani, täällä tahdon olla!

Tosielämässä kannat rinkassasi kellot sekä lompakot, koska et uskalla jättää niitä autoon metsätielle. Onko edes auto tallella kun palaat?

Nykymaailma ei tunnista jäniksen vuotta. Valtakunnallisen radioaseman möykkä kaikuu vanhasta kaasuhellasta, vaikka töpseliä ei ole kytketty seinäpistorasiaan. Kännykän viestisäiliö täyttyy: Miksi mies ei vastaa? Onneksi kentät ovat nollilla. Kuuluvuus loppui monta päivää sitten.

Tarkoituksesi ei toki ole kätkeytyä tavoittamattomiin myötyriksi. Haluat häivähdyksen purppuraa; tervaksen tuoksua, pikiöljyn mustaamaa hatun hikinauhaa ja pedaalihapon aromia vanhoista kumisaappaista, jotka villasukkavahvisteisina päihittävät suuren maailman taivalluskengät mennen tullen!

Haluat irti hetkeksi!

Ympäristön kanssa kohtalaisessa sopusoinnussa, selviytymisestä tyydytystä tuntien löydät etsimäsi. Unohtamismekanismi toimii. Muutaman päivän kuluttua ajatukset kohoavat taivaalle kahvinuotion savukiehkuroina ja vihaisesti vettä leikkaava monofiilisiima vaihtaa jännitteet toisenlaiseksi jännitykseksi. Kasvojen passikuvajähmeys sulaa hymyyn. Ainutlaatuinen valoilmiö.

Kumisaapas luiskahtaa rantautumisvaiheessa liukkaalla pinnanaluskivellä. Tuokio tuloksetonta akrobatiaa ja sen päätteeksi antelias molskahdus. Mies istuu kainaloita myöten veneen vieressä ja muistelee yhteen kyytiin kohtalaisen kovaan ääneen pitkän rivin asiaan kuuluvia voimasanoja. Rouva veneen perässä pidättelee naurua niin kauan kuin pystyy. Ei kauan. Pian nauru tarttuu.

Kessujässäkkä puseron taskussa on liejuna. Toisessa taskussa vanha pahvinen on yhtä märkä. Minkä vuoksi se oli mukana?

Metsähallituksen kalastuksenvalvoja eksyy samalle ottikivelle känsämaratonin päässä maalikylistä. Täytyyhän sinun jotenkin todistaa olevasi internetin kautta ostetun kalastusluvan haltija.

Siinä se nyt roikkuu kämpän kaminan yläpuolella narulla, vierellään rypistynyt kalastuslupa sekä rivi märkiä vaatteita. Sinä itse istut alushoususillasi kämpän portailla aamuyön auringossa ja punot sätkää vanhoista natsoista.

Kämpän laverilla lämpimän makuupussin uumenissa Rouva on vaipunut uneen. Kuuntelet neitseellistä hiljaisuutta. Kuukkeli pyrähtelee oksalta toiselle. Lempeän kömpelö jätkän lintu ihmettelee uutta tulokasta reviirillään.

Tämä on se hetki. Maailman ote on tuokioksi irronnut. Sinulla ei ole mitään ja omistat kaiken.

Muutaman päivän kuluttua istut Kauppayhtiön terassilla keskellä kaupunkivilinää maistelemassa neljän euron icelattea, katselemassa ohi kiiruhtavia kauniita rohkeita, pohtien mielessäsi seuraavaa siirtoa elämän saattamiseksi kukoistukseen ja vaurauteen.

Tyttö Esson kassalla huokaa syvään nähdessään kovia kokeneen vanhan pahvidokumentin varovasti muovitaskuun sujautettuna. Ei kuvaa kummempaa. Suomen toivolla oli silloin vielä hiukset tallella. Nyt kiitoradan alla jokunen hatara haave yrittää viimeisillä voimilla vastustella haihtumistaan.

Uskaltaisikohan kysyä ovatko kasvot yhtään tuoreemmat? Eipä taida kannattaa. Ymmärtäisikö tyttö, kun yrität selostaa totisella naamalla mahdollisimman nasevin sanakääntein, mistä syystä sinulla oli keskellä kaunista kesää kortti kuivumassa.

 

 

Ari H. Heinonen

www.tilausajokuljettajat.fi