Tuskin yksikään tämän päivän ammattikuljettaja alalle hakeutuessaan aavisti, miten tarkkaan ja rautaisin ottein valvotusta ammatista tili jatkossa tulee.

Sen kuulee päivittäin kuljettajien juttutuokioissa. Moni ratin takaa leivän ottava on ollut vastakkain virkavallan kanssa kesken tehokkaan työpäivän.

Raskaalle tavaraliikenteelle poliisi on suoranainen työn haittaaja, vastus ja vaiva. Tilausliikenteessä joutuu joskus miettimään keinoja työn tekemiseksi työaikalakia kolhimatta. Ajoittain se onnistuu vain vaivoin.

Tuskin kukaan täysin vastustaa työn tekemisen tai teettämisen rajoittamista. Ikävintä on, että omilla aivoillaan ajattelevilta järkeviltä ammattimiehiltä on EU:n direktiiviin perustuvalla lailla viety oikeus soveltaa työssään maalaisjärkeä.

Pyörät pyörivät silti. Päivittäin tuhannet ammattikuljettajat tekevät työtään suuren amatöörijoukon keskellä, todistelevat nuhteettomuuttaan ratin takana moottorin käynnistämisestä lähtien, sekä vastaavat tekemisistään omalla lompakollaan viikkoja taaksepäin. Ja pitävät kesälomat ynnä pekkaset kun ajokortti on jäähyllä.

Pitäisikö tätä kutsua kaheliksi uhkarohkeudeksi, vai olisiko parempi puhua talvisodan henkeä uhkuvista ammattimiehistä, joille lainlaatija on varannut lähinnä elämäntaparikollisen kohtelun puun ja kuoren välissä ratin takana?

Puheet Suomesta oikeusvaltiona voi jättää omaan arvoonsa. Mikäli Suomi olisi oikeusvaltio, olisi oikeuslaitoksen rinnalle aikoja sitten perustettu kohtuuslaitos. Onko meillä sellaista?

Lainmukaisuusvaltio. Se Suomi puhtaimmillaan on. Laaditaan laki, jota luonnollisestikin valvotaan, ja rikkomuksista rangaistaan.

Luontevinta on määrätä ihminen korvaamaan rikkeestään selvää rahaa. Reipas lovi lompakossa kirpaisee kaikkein eniten. Raipparangaistuksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuin taitaisikin tuomita epäinhimillisenä.

Numerot viivan alla kertovat karua kieltä. Tässä astuu kuvioihin kohtuus. Ja onko rangaistuksen nimissä kohtuullista riistää ihmiseltä oikeus hankkia elantonsa? Millä ihminen sakkonsa maksaa, jos häneltä kielletään ajo-oikeus?

Kuljettajien jutturingissä on aina puhuttu työasioista. Mutta joskus muinoin oltiin menossa jonnekin tai tulossa sieltä, ja välillä päästeltiin selkäkeikkanauruja reissujen kommelluksille.

Nykyään keskustelu pyörii ajopiirturin ympärillä. Viisaita päitä on pamauteltu yhteen ja päivitelty kuorossa, mutta asian hyväksi ei ole oikein mitään tehtävissä.

Lusikka on pidettävä kauniissa kädessä ja pysyttävä kaidalla tiellä entistä tarkemmin, ettei hitleristis-stalinistisen hirmuhallinnon alla joutuisi hirteen naurisvarkaudesta. Viisi minuuttia liian lyhyt tauko kaksi viikkoa sitten.

Raamattua siteeraten, Sananlaskut 17:10: Nuhde pystyy paremmin ymmärtäväiseen kuin sata lyöntiä tyhmään! Onko jokainen pieni risahdus pakko mitata rahassa?

En kannata julkisia protestointeja muuta liikennettä hidastamalla. Ne kohdistuvat väärin ja kaatuvat omaan saappaaseen.

Pykäläsorvareille soisin mielihyvin tilaisuuden maistaa omaa lääkettään ison auton kopissa muutaman tilinvälin verran. Tehdä työtä julkisuuden silmätikkuna ja kokeilla miten kantti kestää. Heittäytyä levolle yhdeksäksi tunniksi vaikka ei nukuta, ja pysähtyä syömään vaikka ei olisi tippaakaan nälkä. Ja laskea paljonko reissu meni miinukselle, kun lopulta päästään pois pikatien varteen rakennetusta poliisien pesästä, jota kutsutaan ratsiaksi.

Lääkäriin mennessäni ajattelen joka kerta, kysynkin joskus, onko vastuullisen ammatin harjoittaja täysissä ruumiin ja sielun voimissa, vai hoippuuko tajunnan rajamailla päivystettyään 24 tuntia yhteen menoon? Ettei hemorroidejani hoidettaisi korvatulehduksena, tai päinvastoin. Onneksi minusta ei tullut lääkäriä.

Ja mitäpä tekisin, jos olisin opiskellut valvomaan lakia? Tuskinpa muuta kuin sitä, mitä esimieheni käskisi Arkadianmäeltä tulleiden ohjeiden pohjalta minun tekevän.

Painaisin pahkaani hollannikas- ja kravattijätkien murinan ja myrkylliset letkautukset, ottaisin digipiirturista toisenkin printin, ja ryhtyisin tosissani tutkimaan, ovatko asiapaperit kunnossa ja polttoainesäiliön kupeessa kaikki tarrat niinkuin niiden kuuluu olla.

Takuuvarmasti saisin jollain syyllä sakon väännettyä.

Onneksi minusta ei tullut poliisiakaan. Ja toivottavasti mehevimmät lohkaisut kirkastuvat vanhan maantiesuden mielessä vasta, kun on päässyt pois poliisiauton takapenkiltä.

ARI HERMANNI HEINONEN