Muutamana alkusyksyn päivänä näkyi tuulilasin takana monta tuttua kasvoa. Lomat oli vietetty ja varhaiset aamuherätykset alkaneet. Kuinkahan moni tulee ajatelleeksi, että kuljettaja on ennättänyt katsella aamun sarastusta monta tuntia ennen saapumista lähtöpaikalle.
Mitenkähän saisin vatsalaukkuni ohjelmoitua, että se alkaisi kysellä ruokaa heti kun herätyskello ilmoittaa työpäivän alkaneeksi. Että en aamulla kello viisi täyttäisi vatsaani kahvilla havahtuakseni muutaman tunnin kuluttua kuivaan narinaan. Sellainen ääni kuuluu, kun nälkäisen maha hankaa selkärankaa.
Joidenkin onnistuu syödä saman tien, kun saavat silmänsä auki. Minulta se ei onnistu. Aamiaisen nälkä yllättää vasta, kun vartalo on herännyt. Tavallisesti yhdeksän aikoihin.
Häirintäliikennepäivän aamuna on suuri houkutus käyttää päiväraha hotelliaamiaiseen. Ärsyke tulee aamiaishuoneen ikkunan takaa. Tuokion kuluttua kyytiin nouseva turistiryhmä siellä vetää hymysuin pekonia, munia ja tuoreita sämpylöitä.
Mutta 15 eurolle on muutakin käyttöä. Hotelliaamiainen maksaa sen verran.
Viidellä eurolla saisi pelkän puurolautasen. Vanhassa rahassa kolmekymppiä pelkästä puurosta? Ei tule kuuloonkaan! Sillä rahalla saa kotiin autokuorman ryynejä.
Joten aamiaisen viran hoitakoon tästä eteenpäinkin puolimusta tönkkö espresso, pari pannullista sitä, ja puolikymmentä punaista norttia sen kaverina.
Mielelläni vaihtaisin yhden kahdeksasta päivittäisestä luontaiseturuokailusta lautaselliseen kaurapuuroa aamulla, kun se maistuu parhaiten, eikä aamuyöllä mikrouunista puoliunessa puoliväkisin!
Kuljetusalalle on ominaista yksipuolinen ja epäterveellinen ruokailu. Se on hyvää mistä turpa tykkää. Suolaista ja rasvaista tarjotaan avonaisesta ikkunasta vuorokauden ympäri. Kunnon ruokaa saadakseen on noustava autosta.
Hyvä ruoka ja parempi mieli. Televisiomainoksen iskulause ei ole tuulesta temmattu. Mutta älkää edes ajatelko ääneen sen vaikutusta liikenneturvallisuuteen.
Joku pykäliä työkseen miettivä valopää pian hoksaa oivallisen idean. Seuraavassa hetkessä poliisi valvoo kuljettajien ruokailua erilaisin kokein, ratsaa eväslaukut, ja digipiirturiin tehdään sakotuksen varmistamiseksi erityinen kytkentä.
Nyt joku tietysti sanoo, että Heinonen piikittelee. Ei piikittele, vaan peräänkuuluttaa kohtuutta kaikenlaisiin nollatoleransseihin ja henkisesti kaljupäiseen pykäläpelleilyyn.
Tänä päivänä ammattikuljettajan pahin vihollinen ja merkittävin työn vaikeuttaja on virkavalta valvomassa täysin syyntakeettomia sääntöjä! Säännöistä vastuussa olevien kanssa pääsee harvemmin kansantajukeskusteluun kahden kesken.
Sen sijaan suurella antaumuksella piikittelen niitä, jotka jokunen vuosi takaperin iskivät markkahinnan perään suoralta kädeltä euromerkin. Sen ansiosta meillä on tänä päivänä tolkku kaukana monesta muustakin asiasta. Ei ainoastaan puuron hinnasta.
Vatsa- sekä muutkin hermot ovat tiukalla häirintäliikennepäivänä, kun käyntikohteeseen järjestetty liikenteenohjaus pistää sekaisin selväjärkisten kuljettajien selkeät nuotit.
Häirintäliikenne on yhtä kuin turistikiertoajelu. Siinähän on kaikkien tiellä. Jalankulkijoidenkin.
Leukava Bova, jämerä Carrus ja pirteä Irizar olivat selviytyneet opastuskaaoksen keskeltä kolhuitta parkkiin kauas kadulle, ja veikkailivat keskenään, löytävätkö turistit kyytineuvoonsa. Jaksavatko kävellä sinne saakka.
Siinä odotellessaan lippulaivat kehuivat kuljettajiaan. Rivin ensimmäinen aloitti:
-Minun kuljettajani on nopea jaloistaan. Startattuaan hän kipaisee katsomaan pakoputken suulta, tupsautanko käynnistyessäni savua!
Seuraava jatkoi: -Minun kuljettajani on vieläkin nopeampi. Tilipäivänä hän maksaa työkavereille vippinsä niin nopeasti, ettei kukaan huomaa mitään!
Oli kolmannen lippulaivan vuoro:
-Minun kuljettajani vasta nopea on. Kun työpäivä loppuu kuudelta, hän on kotona jo ennen puolta viittä!
ARI HERMANNI HEINONEN
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.