...Jopa loppuu joulu tälleen, loppiainen lähestyy / täytyy löytää elämälleen talven yli pääsysyy / pakkanenkin panotyönsä siirtää maaliskevääseen / kuura maalaa lumivyönsä talitintin evääseen / on harmaata ja väritöntä matkanteko mainen / korppi ainut ilon tuoja, musta raakkuvainen...

Tällainen tervehdys kirkastui Tiimarin lukulaseilla kännykässä 4. tammikuuta 2007.

Kaksi metriä korkean nivaskan runoja ja laulutekstejä kirjoittanut sanataiteen mestari Tauno Viisas pukee elämänviisauksia 160 merkin tekstiviestiin. Niitä tipahtelee kännykkään sekä runomittaisena että proosatekstinä tasaisin väliajoin.

Viisas on allekirjoittaneen omavaltaisesti kehittelemä luonnehtiva määrite enonkoskelaiselle sielun miljonäärille.

Maailmassa on pieni joukko lahjakkaita ihmisiä. Heidän ansiostaan meillä, vajavaisen tulkintakyvyn omaavilla, on tilaisuus haltioitua. Todellinen lahjakkuus oivaltaa ja myös osaa tulkita oivalluksensa arkipäivän ihmistä puhuttelevaan muotoon. Heistä käytetään nimitystä taiteilija. Ystäväni Tauno Viisas lukeutuu tähän joukkoon.

Sanataiteilija. Paremmin en asiaa pysty sanomaan.

Tauno Viisaan ideamylly jauhaa sananviljaa Enonkosken Vuorikoskella. Ikiviisauksia pulpahtelee ilmoille rantamökin kuistilla sekä kotona pirtinpöydän ääressä. Siinä hän myös kirjaa hengentuotokset muistiin.

Jälleen syntyi runo tai lauluteksti, tai kevennys arkipäivään jollekin ystäväpiirissä. Ja kohta piippaa kännykkä jossain päin Suomea. Ilahduttavan usein myös tilausajokuljettajan taskussa.

Vuorikosken Väinämöiseksi ristitty mies vieroksuu ylistystä eikä pidä meteliä itsestään. Luultavasti hän karkaisi lankoja pitkin kimppuuni jos tietäisi minun suitsuttavan hänestä. Ainakin karjaisisi kännykän luuriin pari kirkkolain vastaista.

Mutta minäpä en kerrokaan hänelle vielä. Kerron vasta kesällä, kun istumme jälleen kerran tutulla porukalla rantakalailtaa sanataiteilijan kesämökin kuistilla, syömme muikkusoppaa ja katselemme auringon laskua Ylä-Enonveteen.

Siinä hetkessä ei murheita muistella.

Ihminen havahtuu joskus harmistumisen tunteeseen, joka vie mukanaan synkkiin syvyyksiin. Ihmistä ikäänkuin potuttaa tai patittaa, mutta useimmiten tästä tunteesta käytetään yhtä tiettyä termiä, jonka meistä jokainen tuntee. Näin ainakin uskon.

Eräänä mustana hetkenä viestitin sanataiteilijaystävälleni kertoen olevani tämän tunteen vallassa. Tauno Viisas määritteli asian seuraavasti:

-Kysymyksessä lienee kehon sisäinen tunnetila, jonka juuret ovat kasvaneet ulos siten, että ne imevät energiaa ulkoisista tekijöistä, joita on kehon sisällä vaikea hallita.

Talletin määritelmän kännykän tekstiviestiarkistoon muiden ikiviisauksien joukkoon. Vuosien mittaan niitä on kertynyt useita. Päiväyksistä voi päätellä, onko sanataiteilija istunut kotona vai kuunnellut käen kukuntaa rantamökillä.

Aina ei tarvitse arvailla:

" Onpa kaunis taivaanranta / vilkas laineen liikevuo / sileä ja puhdas santa / linnut kesäkämppää luo / olla-verbi, olla vain / kertoo paljon rannaltain "

Lintujen kesäkämpän naapurissa rantamökillä on tilausajokuljettajallakin mahdollisuus viettää pari aurinkoista lomapäivää ensi kesänä, jos luoja suo.

Talvi 2007 avautui härkäviikoille märkänä ja loskaisena. Jossainpäin Suomea sentään päästiin nauttimaan talvikelistä ja kalastuksesta jääkatteisilla järvillä.

Autohommissa leuto talvi on tervetullut, joskin ainainen vesisade ei naurata.

Eräänä tammikuun iltapäivänä ajosta tultuani pistin perunat kiehumaan, nostin jalat sohvalle ja naputtelin viestin sanataiteilijaystävälleni Enonkoskelle. Perheelle evästä pitäisi jostakin reväistä.

Sanataiteilijan vastaus toi raikkaan tuulahduksen turkishaalareissa Ylä-Enonvedeltä:

-Kalassa kävimme / saimme mitä haimme / jäällä melkein haveri / siellä kelju kaveri / tuulihuisku / lumituisku / aja sinä ratikkaa / Tauno pyytää matikkaa!

 

ARI HERMANNI HEINONEN

 

www.tilausajokuljettajat.fi