Hei,

Tässä blogissa olet seurannut tilausajotehtävissä työskentelevän linja-auton kuljettajan ajatuksia tämän päivän ammattiliikenteestä. Jatkossa blogin kirjoitukset ohjataan Maantiesuden omalle nettisivulle, jossa ammattiliikenne on läsnä kuljetusalaa käsittelevissä kolumneissa.

Toivon että olet viihtynyt Tilausajokuljettajan Tarinatuokion parissa. Toivottavasti blogikirjoitukset ovat herättäneet ajatuksia. Tervetuloa jatkossa Maantiesuden vieraaksi osoitteessa www.maantiesusi.net.

Ystävällisin terveisin

 Ari H. Heinonen

. . . maantiesusi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

.

.

 

 

Jonkinlainen nurkkien tuuletus olisi yhteiskunnassamme paikallaan, että aktiivityöikäiset saisivat tehdä työtä ja eläkeläiset tulisivat toimeen eläkkeellä.

Aivan niin. Tulisivat toimeen tienaamallaan eläkkeellä. Ettei enää eläkepäivillä tarvitsisi lähteä tienestiin.

Linja-auton kuljettajan ammatti on sellainen ammatti, johon on helppo marssia kuin kuokkavieraana juhliin syömään toisten pöydästä ennestään täydellä vatsalla.

Olisi mielenkiintoista tietää, moniko eläkeläinen ajaa tälläkin hetkellä vakituisesti linja-autoa ja moniko ammattikuljettaja istuu samaan aikaan kortistossa?

Olenko ymmärtänyt asian oikein. Ihmiselle työnteko on antoisinta silloin, kun sitä ei tarvitse tehdä elääkseen? Ja työnantajalle edullisinta, kun työntekijän pohjapalkan maksaa eläkeyhtiö tai Kela?

-   -   -   -   -

Kun eläkeikä on matala ja henkilö eläkkeelle siirtyessään hyvässä kunnossa, ei ihmistä voi velvoittaa jäämään aloilleen. Laki sallii jatkaa työuraa kuljetusalalla, mikäli henkilö täyttää tehtävän edellytykset.

Millä keinolla voidaan varmistua siitä, että eläkeläiskuljettaja saa työstään TES:n mukaisen palkan ollen näin samalla viivalla aktiivityöikäisen kanssa?

Millä keinolla voidaan varmistua siitä, ettei työnantaja pyyhi pöytää aktiivityöikäisellä työhön pyrkijällä, joka pyytää työstään TES-palkkaa, saadessaan ratin taakse eläkeläisen 6 euron tuntipalkalla tai jopa pelkällä päivärahakorvauksella?

Kuljettajareservi on jokaisella yrityksellä oltava. Sen sanelee jo nykyinen työaikalaki. Missä kulkee kuljettajareservin ja ensisijaisen työvoimavarannon raja? 15 heittomiehen kuukauden mittaan ajamat hajakeikat muodostavat yhden vakinaisen kuljettajan kokopäivätyön.

Tämä paketti ammattitaidon alennusmyynnillä höystettynä vääristää kilpailun ja saattaa eriarvoiseen asemaan terveellä pohjalla ja rehellisin periaattein toimivat työnantajayritykset, joissa palkkaus- ja henkilöstöpolitiikka hoidetaan lakien ja asetusten mukaisesti.

-   -   -   -   -

Suomen valtiota täydet vuodet palvellut henkilö voi tienata eläkkeellä ollessaan mielin määrin eikä eläke siitä pienene. Linja-auton kuljettajan työura olisi siis viisainta aloittaa kesäkessun pestillä tai valtakunnan rajoja vartioiden.

Isohkossa eteläsuomalaisessa bussifirmassa, josta aikoinaan kyselin tilausajokuljettajan töitä, kertoi toimitusjohtaja kuljettajakaartin olevan täynnä:

-Autokompostin eläkkeellä olevat kapiaiset hoitavat meillä tilausajot!

Oltiin varuskuntakaupungissa. Päättelin autokompostin tarkoittavan autokomppaniaa!

Pari urheiluseuran kilpailumatkaa tarjottiin ajettavaksi palkan edestä:

-Firma maksaa puolet palkasta verokirjalla ja ajon tilaaja toisen puolen käteisellä!

Kauppoja ei syntynyt. Ihmetys jäi. Tätäkö tämä on? Ei sentään ihan kokonaan harmaata taloutta. Vain puoliksi.

Sairaseläkeläiset ovat oma lukunsa lainsäädännön kukkasissa. Sairaseläkkeellä ei kaiken järjen mukaan pitäisi enää kyetä töihin. Tällaiseen ymmärrykseen asiasta olen jostain syystä päätynyt.

Toivottavasti minun juttusilleni ei marssi yksikään linja-autoa ajava sairaseläkeläinen, sairaseläkkeellä linja-auton kuljettajan työstä. Sietokyky eläkeläisiin aktiivityöikäisten ammattikuljettajien leipää syömässä on matkan varrella tipahtanut kaikin puolin pakkasen puolelle.

 -   -   -   -   -

Eräs ystäväni jäi jokin aika sitten vapaaherraksi Valtion Vanikkamurskaamolta kuljetuspuolen tehtävistä. Ikätoverin eläkepäiväsuunnitelmat saivat harkitsemaan ison viskipullon hankkimista lahjaksi.

Työ oli tehty, palkka saatu ja kartutettu eläke, jonka turvin jatkossa oltaisiin vailla varhaisia aamuherätyksiä.

Puolen vuoden kuluttua pitkäaikaisen polkupyörän ostohaaveensa toteuttanut ikätoverini kertoi katselleensa töitä joka päivä. Pitkiä pyörälenkkejä ympäri kaupunkia. Siinä näkee yhdellä kerralla koko kaupungin työt.

 

Ari H. Heinonen

www.maantiesusi.net

 

 

 

 

Ihmisellä on taito keksiä syitä miksi juuri tänään ei voi lähteä lenkille. Töihin lähtö on edessä. Työpäivän jälkeen väsyttää. Räpäskäkeli. Tai sitten yksinkertaisesti ei huvita. Kunnes sitten eräänä päivänä hartiat ja niska ovat niin jumissa, että sivulle nähdäkseen on käännettävä miestä nilkoista.

Työtahti kuljetusalalla on kova. Epäsäännöllisistä työajoista johtuen elämän rytmittäminen harrastusliikuntaa suosivaksi on vaikeampaa kuin monessa muussa ammatissa. Mutta ei suinkaan mahdotonta.

Huippuvarusteltujen ergonomisten kuljettajaistuinten kehittelytyö valuu hukkaan, mikäli ihminen ei omalta osaltaan pidä huolta fyysisestä kunnostaan sekä vireydestä tehdä työtä vaativassa ammatissa.

Usein käy niin, että ihminen on intoa täynnä hetken. Muutaman kuukauden kuluttua kaapista löytyy vähän käytettyjä tai käyttämättä jääneitä hiihto- ja lasketteluvälineitä sekä lenkkivarusteita. Seuraava onnellinen omistaja löytää etsimänsä kirpputorilta pikkurahalla.

Millaisella reseptillä tavallinen kansalainen voisi omalta osaltaan keventää fysikaalisen hoidon tarvetta, ja sitä kautta saada itselleen mielenvirkeyttä hyödyllisesti miellyttävällä tavalla?

Kuulin taannoin tarinan potilaasta, joka oli tehnyt kantelun lääkäriliittoon saatuaan lääkäriltä kehotuksen ostaa harjanvarren ja tehdä sillä mitä mieleen juolahtaa.

Ei olisi lainkaan ihme vaikka kyseinen henkilö, tarinan mukaan raavas härjänniskainen keskioluturos, olisi ensimmäiseksi halunnut huitaista harjanvarrella hänestä pilkkaa tekevää lääkäriä. Harva ensimmäiseksi ajattelee keppijumppaa sohvaillan lomassa television ääressä.

Totuus kuitenkin on, että urheilussakin kaikkein kauneinta on yksinkertainen. Sanaa urheilu ei oikeastaan olisi syytä edes mainita. Parempi olisi puhua mielenvirkeysliikkumisesta. Tällöin kynnys astua ovesta ulos muutenkin kuin ansiotarkoituksessa tai mäyräkoiraa ulkoiluttamaan olisi suomalaiselle formulakansalle huomattavasti matalampi.

Tilausajoliikenteessä toimiva kuljettaja pääsee ammatin luontaisetuna osalliseksi asioista, joista matkustajat nauttivat maksua vastaan. Ammatille se luo merkittävää lisäarvoa. Yksi tärkeimmistä on ruokahuolto.

Kuten hyvin tiedetään, arjen ylellisyydessä on myös vaaransa. Kehon ulkomittojen hallinta on vaikeampaa aikuiselle kuin armeijaikäiselle. Suomeksi sanottuna viittäkymmentä lähestyvän on syytä katsoa tarkasti millaiselle ruualle suunsa avaa ja kuinka usein.

Auringontarkkaa ohjaustyötä vaativassa istumatyössä olisi muutoinkin syytä pitää itsensä täydessä toimintakunnossa. Pikkujoulutasoinen ruokailu kesken työpäivän tainnuttaa miehen sohvalle. Ja sitten ovat hartiat ja niska vielä enemmän jumissa.

Ensimmäinen vierailu hierojan pöydälle kylpylämatkan yhteydessä tekee kipeää. Sattuiko juuri minulle Kuressaaren kovakouraisin hieroja? Huomattavasti vähemmällä karjahtelulla sujuva toinen käynti jättää pienen nälän. Tätä on saatava lisää!

Arkikiireen keskellä pyhä päätös unohtuu moneksi kuukaudeksi. Kunnes firman joulutervehdyskortin välistä löytyy joululahja, joka nostaa hyvän työnantajan arvostuksen vieläkin korkeammalle. Sarjakortti hierojalle hyödyttää sekä työnantajaa että työntekijää.

Lompakon setelilokerossa rahanarvoinen paperi odottaa nyt sopivaa ajankohtaa. Tätä kolumnia kirjoittaessa oikea aika on tullut taas tunnin verran lähemmäksi. Olisiko syytä nostaa myös kävelysauvat tilausajobussin hattuhyllylle?

 

Ari H. Heinonen

www.maantiesusi.net

Joulupukin pakettiautoyhdistelmä lähti urista Vuojärven varalaskupaikalla. Se tapahtui äkkiä. Valon juhlan valkoparta ei ennättänyt kissaa sanoa kun mentiin vauhdilla sinne minne ei ollut tietä.

Kun lumi viimein lakkasi pölisemästä, oltiin kaukana jänkällä. Umpipakettiauto oli kyntänyt tiensä umpihankeen koivunäreiden seuralaiseksi. Peräkärry oli edelleen tiukasti kiinni vetokoukussa, mutta ympäriinsä levinnyt lahjapakettikuorma kuin kirjava tilkkutäkki kuun valaisemalla hangella.

Joulupukki kahlasi upottavassa lumessa maantielle. Pitikin sattua. Joku Vuojärven isäntä olisi pikimmiten herätettävä vetämään ajopeli tielle traktorilla.

Auton valot lähestyivät etelän suunnasta. Paikalle pysähtyi ambulanssi. Pukin haaveri hämmästytti sairaskyydiltä palaavia ensihoitajia. Silti kumpikaan ei nähnyt tapauksessa mitään ennen kuulumatonta.

-Tällaista tämä on joka talvi. Viime talvena ambulanssi lähti urista. Penkkaan mentiin että pölisi. Pari päivää myöhemmin tie oli höylätty kuntoon, punakeltapukuinen kertoi.

Niinpä niin, mietti joulupukki. Aina ensin pitää sattua haaveri.

Pohjoinen tuntui olevan eteläläisille periferia, jonne ei kannattanut satsata. Tuoreessa muistissa oli liikenneviraston kaavailu Lapin tieverkoston kunnossapidon tason alentamisesta. Asiasta kertoi syksyllä sanomalehti.

Hyvä jos se jäi pelkäksi kaavailuksi. Olisi murheellista jos lumiaurasta tulisi Lapin pitkillä etäisyyksillä yhtä harvinainen kuin Saimaan norppa on koko maailmassa.

Pohjoisen väki toki selviytyisi pakon edessä kehnommissakin olosuhteissa, mutta etelän kiireisille lomalaisille ojien takaiset vaivaiskoivikot tulisivat turhankin tutuiksi, pukki pohti.

Kuun loisteessa, pakkasen paukkuessa ja traktorin pärinän säestyksellä joulupukin reteli seisoi pian taas keula menosuuntaan päin. Puoli kylää oli herätetty talkoisiin. Elämänsä yllätyksen koki tilausajobussissa paikalle osunut japanilaisryhmä. Pukkia kuvattiin kuin valtiovierasta. Viisikymmentä kameraa räpsähti ainakin tuhat kertaa.

Kunhan eivät vain julkaisisi kaikkia kuvia facebookissa, ajatteli joulupukki ääneen. Tilausajobussin kuljettaja, jota pukki oli keikutellut polvellaan jatkosodan aikana, lupasi valistaa asiasta tulkin välityksellä ryhmän opasta.

Ihmeesti riittää miehellä sisua istua tien päällä yötä päivää vieläkin, mietti etelää kohti kaasuttava joulupukki maistellen kaakaota sekä lämpimiä korvapuusteja, jotka muuan hymyilevä Vuojärven emäntä oli matkaevääksi antanut. Radiomaston punainen valo häipyi metsän taakse.

Matka halki jouluun valmistautuvan talvimaan. Kuivasta pakkaskelistä loskan valtakuntaan. Kallinkankaassa levitettiin suolaa sulalle tielle. Nastat narskuivat.

Kuivaniemellä välähti. Ja Rantsilan Sipolassa uudelleen. Nollatoleranssia rajoitinautolla.

Etelä lähestyi ja merkit suuresta juhlapyhästä. Kauppojen parkkipaikat olivat täynnä. Pohjoista kohti lappoi autoletka pariksi päiväksi sinne mistä joskus oli aluepolitiikan kyydissä tultu.

Miksi joulupukin matka suuntautuu aina Korvatunturilta kohti etelää? Miksi kauppojen joulupöytämainoksissa on vain yhdet isovanhemmat? Monta pientä kysymystä suuren juhlan kynnyksellä. Näitä miettiessään pukin kahvihammasta alkoi kolottaa ja hän kaartoi hehtaaribaarin pihaan.

Tyttö tiskin takana hymyili ystävällisesti. Neitokainen yksin suuressa salissa. Pukki kahvimotteineen istuutui ikkunanvieruspöytään.

Viereisellä pöydällä lottolapputelineen alta pilkisti kirjekuori. Joulupukille osoitettuja kirjeitä löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista. Tämä ennättäisi vielä toivelistalle.

Joulupukki avasi kirjeen. Se kuului seuraavasti:

”Kaikkea parasta toivon niille ihmisille, joilta olen saanut osakseni hyvää. Ja te, jotka olette kokeneet harmia vuokseni, pyydän, jättäkää tilaa anteeksiannolle älkääkä muistako minua pahalla. Tämä toive tulee sydämestä, eikä sen täyttäminen vaadi rahaa. Toivon että ihmisillä olisi hyvää tahtoa myös muille jaettavaksi, ja jokainen vaalisi ympärillään ystävällisyyttä, lämpöä ja rakkautta”.

Joulupukki sujautti kirjeen takaisin kuoreen ja katsoi mietteissään harmaata talvista taivasta. Rauhan juhla oli ovella.

 

Ari H. Heinonen

www.maantiesusi.net

Käytiin kaupassa. Kassalla neitonen kuin suoraan Suomi-filmistä. Rouva nosteli ostokset hihnalle ja siippa riensi pakkaamaan, kuten aina.

-Päivää, lausahti kassan kaunistus riisimuropaketille ja parille piimäpurkille, joita liukuhihna kuljetti sähkösilmän alle.

Riihiruisleipää, lesepussia sekä puoltakymmentä banaania ei kassa enää tervehtinyt.

Vielä ankeampi kohtalo oli seuraavan asiakkaan jauhelihavaakkumilla ja näkkileipäpaketilla. Ne kuulivat ensimmäiseksi edellisen asiakkaan kassilliselle tarkoitetun toivotuksen näkemiin!

Ruokaressukka! Ei tiedä ollaanko tässä menossa vai tulossa!

Käteismaksajan sydäntä lämmittäisi nähdä asiakaspalvelijan silmät. Umpimuoviin pakattua kalkkunan paistisuikaletta eivät katse ja tervehdys paljon lämmitä.

     x     x     x     x

Käytiin toisessakin kaupassa. Matkaa ovelta tiskille nelisen metriä. Tiskin takana odottavalle myyjälle asiaan kuuluva hyvän päivän toivotus.

Vastaukseksi kohteliaan kysyvä:

-Niin?

Sanoinkohan liian hiljaa. Uusi yritys. Ja vastaus suurin piirtein samalla nuotilla:

-Niin?

Tämäpä merkillistä. Kolmas yritys selkeästi ääntäen. Ja sieltä se tulee kuin lentomäen pronssi:

-Päivää!

Yhteinen sävel löytyi. Vika oli artikuloinnissa.

Edellisen kaltaisia tilanteita sattuu harvemmin. Ehkä juuri siitä syystä ne jäävät mieleen.

Päivittäistavarakaupassa kassanhoitaja saattaa olla asiakkaan ainut kosketus kaupan henkilökuntaan. Muu väki hymyilee kuvakavalkadissa marketin eteisaulassa. Työvuorossa oleva keulakuva tekee peeärrää kaikkien edestä.

Entäpä kun sattuu huono päivä? Lapsi kuumeessa. Kellarissa vesivahinko. Yksityiselämä solmussa.

 

     x     x     x     x

Testasin sulakkeiden kestävyyttä kaupunkibussin ohjaksissa muutaman kuukauden keväällä 2005.

Yksi ainut viheliäinen linja monen muun viheliäisen joukossa. Varikon ja lähtöpysäkin välillä muutaman kilometrin matkalla yhdeksän liikennevalopylvästä. Huonolla tuurilla jokaisessa punainen.

Kiireiselle töihin lähtijälle on liikaa, jos bussi tulee kolme minuuttia myöhässä. Viimeistään mitta täyttyy, kun päätepysäkillä aikataulu pettää kaksikymmentä minuuttia.

Siinä eivät paina päällystystyön aiheuttama viivytys eikä henkilöautojen jono, jonka yli linja-auton kuljettaja ei voi bussia hyppäyttää. Silmät kiinni työmatkansa istuva matkustaja ei niitä näe.

Voi sitä ajomestariparkaa, joka joutuu näistä valitukset vastaanottamaan.

Seuraavana aamuna liikkeelle strategiset viivästysminuutit ennakoiden. Lopputulos sama mutta eri syystä. Paineilmaovi oikutteli ja linja-kilpi jumitti. Läskikapinan aikainen manuaaliveivi.

Mutta kevätaurinko paistaa kolme minuuttia myöhässäkin. Päivän ensimmäiselle matkustajalle ystävällinen hyvän huomenen toivotus, kuten asiaan kuuluu. Sama matkustaja ripitti eilisaamuna linjan myöhästymisestä.

Vastaus tulee korttikoneen piippauksen säestyksellä:

-Sulla kello jätättää taas!

Asiakaspalvelija on paljon haltijana. Pieni asia saattaa ratkaista tuleeko asiakas uudelleen. Tämä asiakas tuli, tervehtikin mennen tullen, vaikka minulta karkasi, anteeksi nyt näin jälkeenpäin, että sinä se jaksat narskuttaa joka aamu!

Meitä on moneen junaan ja jollakin saattaa olla huono päivä aina.

 

Ari H. Heinonen

www.maantiesusi.net