Kotipuolessa oli aikoinaan mies, joka sanoi aina kaikki asiat kahteen kertaan. Sanoi aina kaikki asiat kahteen kertaan.

Heitä oli kaksikin. Heistä toisella tuntui olevan aina pieni hoppu päällä. Toiselle kiire tuntui olevan suhteellisen tuntematon käsite. Mutta silti asiat tulivat niin kuin tulivat. Kahteen kertaan.

Väliäkö sillä, jos asiat tulevat kahteen kertaan. Pääasia että ihminen tulee asiansa kanssa ymmärretyksi. Sitä paitsi kumpaakin oli hemmetin hauska kuunnella. Ja nyt jälkeenpäin muistella. Kovin läheisesti en kyseisiä henkilöitä tuntenut. Pienellä kylällä kaikki tuntevat toisensa jollakin tavalla.

Todelliseen väripersoonaan tutustuin ensimmäisenä työpäivänäni paikallisella taksiasemalla.

Siihen aikaan vielä poltettiin tupakkaa sisällä miehissä.

Koppi täynnä kravattikaulaisia taksinkuljettajia. Muutamalla päässä koppalakki.

Rupesin rapistelemaan miehevästi norttiaskia. Silloin huoneen perältä joku karjaisi niin kovaa että kiertovesipumppu jätti pari pykälää väliin:

-Älä tee sitä virhettä! Sen jos teet, löydät sen korvastasi! Tai sieraimestasi!

   -   -   -   -   -   -   -   -

Tulin tietämään että kyseisellä kuljettajalla oli pahanlaatuinen astma. Tästä johtuen hän tavan takaa selvitteli kurkkuaan äänekkäästi ja äkäisen näköisenä. Puheääni oli käheä ja lause päättyi tavallisesti köhimiseen. Toisinaan ihan pelotti kuunnella.

Ensimmäiseen yöpäivystysvuoroon yli 30 vuotta vanhemman kollegan kanssa menin hieman arkaillen. Häntä sanottiin kulmikkaaksi, vaikka kommentit muiden pirssimiesten kannanottoihin olivat joskus hyvinkin suoraviivaisia.

Meistä tuli keskenämme hyvät kaverit. Kaksi yhtä kulmikasta, ilmeisestikin, pöydän ääressä pelaamassa korttia hiljaisina iltoina kun kyydit odotuttivat.

Pelattiin sököä, kasinoa ja tuppea. Ensimmäisenä talvena menin tuppeen niin monta kertaa että laskut menivät sekaisin. Seitsemän kertaa samana päivänä oli pohjanoteeraus koko Pohjois-Pohjanmaan mittapuulla!

Tuppeen joutumisessa ei puhuta ennätyksestä. Kysymyksessä on nimenomaan pohjanoteeraus.

Merkitystä saattoi olla myös värikkään kuljettajatoverin pelityylillä. Taitavasti, kun vastapelurin silmä vältti, livautti hän kehnon kortin pakan alle tai lattialle!

Silti aikuiselle miehelle tuppeen joutuminen on syntiä suurempi häpeä, joka seuraa mukana vielä kymmenien vuosien kuluttua.

Saariselän tunturikylässä ruskasesongin alla silmiini sattui ravintolan pihalle pysäköity Käkelän Liikenteen tilausajo linjakyltissään suurilla kirjaimilla: Vihannin tuppikerho!

Sauvalenkillä kylän ympäri nostin kaulukset pystyyn ja ohitin linjurin vähin äänin sivulle vilkuilematta! Katuvalojen ulkopuolella räjähdin vesisilmänauruun!

Työtoveruuden myötä opin tuntemaan erinomaista huumoria viljelevän lämpimän ja toverillisen ihmisen, jonka kanssa oli loputtoman hauskaa. Käyn viettämässä hiljaisen tuokion ajasta poistuneen työtoverin hautakiven äärellä aina piipahtaessani kotipitäjän hautausmaalla.

   -   -   -   -   -   -   -   - 

Linja-autokurssiaikaisen kämppäkaverin Vesa Antero Olavinpojan kanssa usein mietimme missä ovat vanhat kurssikaverit, joiden kanssa Iisalmessa opiskelimme maailman vaativimmaksi osoittautunutta ammattia.

Savon suurimmaksi sikalaksi nimittämämme kurssikeskusasuntolan haalistuneet ja paikatut lastulevyseinät kuulivat monenlaista tarinaa pakkastalvella 1985-86.

Joskus huoneissa sinkoili sumuna kirkkolainvastaisia. Useimmiten kajahteli rehevä nauru eri puolilta Suomea saapuneiden kuljettajahalukkaiden pistellessä parastaan päivän tapahtumista.

Päivärahapäivänä mentiin joukolla Peltosalmen baariin tekemään lotto. Päivärahapäivää odoteltiin kallella kypärin.

-Voi tätä kurjuutta, valitteli Pohjois-Karjalan poika omassa huoneessaan. Kotvan kuluttua kuului tömähdys.

Voimaton nyrkinpaukautus seinään selällään maaten. Ei liian kovaa. Reikä seinässä olisi tiennyt 500 markan rahanmenoa. Se oli iso summa niukoista päivärahoista. Etenkin Pohjois-Karjalan pojalle, joka saapui kurssille lähestulkoon suoraan armeijan päivärahoilta.

Maatalouslomittajakurssilaisten puolella reikiä kuului olleen enemmänkin. Paremmat tienestit ehkä.

   -   -   -   -   -   -   -   -

Raskastakin työtä jaksaa paremmin kun huumori on kohdallaan ja porukka puhaltaa yhteen hiileen. Nykyaikana ei tässä asiassa soisi pienintäkään soraääntä.

Meitä viedään kuin kuoriämpäriä paikasta toiseen kiireisellä aikataululla. Tästä johtuen persoonat jäävät ristiriitaisiksi, pinnallisiksi ja näennäisiksi. Mikäli niillä ylipäätään on edes aikaa muodostua.

Ihmisen ei silti tarvitse valloittaa puolelleen maita ja kansoja saavuttaakseen jotakin, jota kutsutaan nimellä arvostus ihmisenä. Riittää kun on sovussa oman itsensä kanssa. Sitä kautta on sopusoinnussa myös ympäristönsä ja lähimmäistensä kanssa.

Sitä kautta jalustalle nostettuna ihmisestä hyvällä onnella muodostuu persoona, joka muistetaan vielä vuosien kuluttua.

Ennen kaikkea hänestä muodostuu ihminen toiselle ihmiselle ja rikkaus arkiajatuksissa.

 

Ari H. Heinonen

www.maantiesusi.net