Puhtaus on puoli ruokaa ja bussin lattian luutuaminen pohjimmmiltaan hauskaa ja antoisaa puuhaa. Siinä näkee työnsä jäljet. Ja patterilinjaston alta luutuaminen työvaiheista viheliäisin. Siellä työn jäljet vasta näkyvät.

Patterilinjaston alle vierinyt paripyöräkeksi kirvoitti kirpeän kirkkolain vastaisen lattialuutua heiluttelevan tilausajokuljettajan suusta. Lämpimässä epämääräiseksi läjäksi sulanut suklainen keksiherkku ei takuulla ollut siellä, kun edellisen reissun jäljiltä tein sisäsiisteyspäivitystä.

Bussilla matkustaessani, harvoin kun matkustajana istun, vältän tumppaamasta purukumia tuhkakuppiin, tai edes roskakoriin, ellei se satu olemaan täynnä ennestään. Chipsit ja chilipähkinät sekä kaikenlaiset irtokaramellit, niiden popsiminen bussimatkan aikana tulisi kieltää lailla. Jäätelo menettelee, mikäli kuljettajan sallitaan nuolaista.

Oi suuri ja mahtava makeistehtaan myymälä keväisen luokkaretken käyntikohteena. Keskellä keskikäytävämattoa kiireisten jalkojen tallaama mansikkasuukko. Niitä myytiin kahden tusinan laatikoissa. Istuimen selkänojan välissä leikkii kuurupiiloa puoliksi syöty lakritsipötkö.

Ja entäpä juomapuoli! Panimoteollisuuden olisi syytä ryhtyä kehittelemään kaatumattomia kaljapulloja ja läikkymättömiä – särkymättömiä – muovituoppeja. Illanviettopaikastahan on tapana kantaa viimeinen juoma-annos lasissa kyytiautoon. Lasi on tänä päivänä ritisevä ratiseva muovinen kertakäyttöepäastia, jonka voi rutistaa ja jättää minne tahtoo. Useimmiten bussin lattialle.

Poppaskonsteja ei ole. Rätti, ämpäri ja rikkakihvelivälineet. Pienen urakoinnin jälkeen on ilo lähteä taas siistillä autolla. Siisteyttä arvostaa myös työnantaja, jolle on ilo tehdä työtä.

Yksi paikka bussin matkustamossa pyrkii pysyttelemään siivoajan silmien ulottumattomissa. Jalkatönä ottaa vastaan raskaan talvisaappaan rapaisen painalluksen sekä kerää keveässä kesäkengässä sisään kantautuneet purukumit. Lattiaa luututessa jalkatönä käännetään rätin tieltä yläasentoon ja tästä syystä se usein jää puhdistamatta. Kunnes sitten jossain vaiheessa on edessä liuotinjynssäys.

Nyt lukija varmaan päättelee, että tilausajotehtävien välillä en ehdi muuta kuin olla kaiken aikaa luutu kourassa. Asia ei suinkaan ole näin. Joku puhuu moottoriremonteista mutterilleen ja toinen tietää sentilleen, mistä kohden mikäkin kori notkahtaa. Minä en sitä tietoutta hallitse. Puhun siis siivouksesta, joka sekin on olennainen osa työtä.

Tilausajotehtäviin aikovalta edellytetään joustavaa luonteenlaatua ja lehmän hermoja. Pelisilmä kehittyy ajan mittaan. Matkustajia saattaa jännittää, millainen kelloa tuijottava pilkunviilaaja bussin ohjaksissa istuu. Tärkeintä on heti starttivaiheessa avata peli siten, että seurue tuntee olonsa kotoisaksi ja huomaa, että laivassa on kapteeni.

Nuorten aikuisten kevätexcursio alkaa matkatavaroiden lastauksella. Tavaratilaan ja matkustamoon kantautuu kantavuuskuorma matkaevästä. Tässä tilanteessa – ihminen on inhimillinen – tulee helposti mieleen että voi herranen aika sentään!

Ollaan lähdössä reissuun, pois arjen rutiineista. Seurue on täydellä syyllä hyvällä tuulella. Myös kuljettajan on silloin helppo hymyillen lausua matkustajat tervetulleiksi, toivottaa hyvää matkaa ja muistuttaa tilausliikennevälineessä noudatettavista säännöistä:

-Ajoneuvossa saa nautiskella vapaasti ja ajoneuvoon saa myös oksentaa. Se ei maksa mitään. Siivouksen hinta on 120 euroa. Maksetaan käteisellä auton siisteydestä vastaavalle kuljettajalle!

Ensimmäiset taputukset tulivat siinä. Viiden päivän reissu alkaa. Tunnelma on korkealla. Ollaan kaikki samaa porukkaa ja myös kuljettajalla on aidosti hauskaa.

Etukäteisvalmisteluista vastannut ryhmän ryhdikäs vetäjäkaksikko hoitaa hommansa tyylipuhtaasti. Valioluokan matkaseuruetta ei tarvitse paimentaa. Reissu sujuu kaikinpuolin järjestyksessä. Ainoa pahoinvointikohtaus, migreenin aiheuttama, hoituu sekin esimerkillisessä yhteistyössä kuljettajan kanssa:

-Milloin on seuraava mahdollinen pysähdyspaikka? Tiedustelee muovipussilla varustautunut matkustaja.

-Puolen kilometrin päässä on bussipysäkki. Jaksatko sinne vai pysähdytäänkö ennen?

Aina reissussa jonkin verran rähjääntyy, niin auto kuin ihmisetkin. Ihme, ellei näin tapahtuisi. Onnistuneen reissun jälkeen, kun on kätelty ja kiitelty puolin ja toisin, on mukava hyvällä mielellä ryhtyä kunnostamaan lippulaivaa uusiin koitoksiin. Ja odotusaikoinakin joskus tarttua luuturättiin. On hyvä fiilis kun paikat ovat kunnossa.

Himosiivoajaksi en tunnustaudu. Mutta ilmeisesti se pistää silmään, kun mies bussarin kravatti kaulassa, rullaluistelijan polvisuojilla varustautuneena, kävelyttää parkkipaikalla bussin ovesta sisään läikkyvää lämminvesiämpäriä.

Onpa joskus tullut palautetta, että luutusankon kanssa voisi olla polvillaan kotonakin yhtä uutterasti kuin työreissuilla, kuulemma.

Menetinköhän miehisyyteni runoilemalla asiasta, jota maailman sivu on pidetty enemmänkin epämiehekkäänä? Vai tuliko pehmeillä arvoilla tienattua äänivyöry seuraavissa AKT:n liittovaaleissa?

Tietysti seuraavalla reissulla joku kuljettajakaveri kävelee vastaan taukopaikan baarissa ja kuljetusammattilaisille ominaisella huulenheittotaidolla tervehtii jotensakin tähän tapaan:

-Missäs nyt lakritsi luuraa?

ARI HERMANNI HEINONEN

www.tilausajokuljettajat.fi