Ovatko myönteiset uutiset ammattiliikenteestä loppuneet kokonaan? Onko ainut uutisointi ammattiliikenteestä silloin kun Vaalimaan rekkajono venyy 40 kilometrin mittaiseksi, tai kun liikenteessä sattuu vakava onnettomuus, johon raskas ajoneuvo on osallisena?

Enossa sattuneen järkyttävän rekan ja henkilöauton yhteentörmäyksen myötä kävi jälleen ilmi median raadollinen ja piittaamaton sensaatiohakuisuus.

Hälytysajoneuvojen pillin ulvonta ennätti tuskin vaieta kun tiedotusvälineet otsikoivat maailmalle, että rekka ajoi ylinopeutta ja se oli ylikuormattu.

Olettaen, että uutisjutun kiinnostavuus sekä sen antama informaatio on pitkälti yhtä kuin otsikko kioskin näyteikkunassa, voidaan arvella, että varsin moni suomalainen uutiskuluttaja teki onnettomuudesta tulkintansa riippumatta siitä, mitä leipäteksti asiasta kertoi. Valitettavasti.

Mediallisen karu ja välinpitämätön välitilinpäätös. Lopputuloksena tuomio ilman oikeuskäsittelyä.

Kuinka monta kertaa itselleen sekä perheelleen vilpittömin mielin elantoa ansaitseva ammattikuljettaja on tiedotusvälineiden hampaissa valottunut lähestulkoon elämäntaparikollisena ison auton ratissa?

-   -   -   -   -   -   -   -

Istuin kerran oikeussalissa, jossa käsiteltiin taajama-alueella sattunutta kolmen henkilöauton kolaria. Onnettomuudessa kuoli yksi ihminen.

Koska rekka ei ruhjonut eikä linja-auto jyrännyt alleen, tästä kuolonkolarista ei revitelty etusivuilla, eikä oikeussalissa parveillut lauma uutishaaskalintuja kamerat välähdellen.

Ei ollut digikorttia, josta ehkä olisi käynyt ilmi kymmenen minuutin työajan ylitys viikko sitten. Ei ollut ammattikuljettajaa, jonka menneisyydestä olisi mahdollisesti paljastunut isoisä ruoskimassa hevosen henkihieveriin matkalla Pylkönmäen markkinoille ennen sotia.

Tavallisen ihmisen tavallinen kuolema. Asiaa riitti muutamaan kuivahkoon palstauutiseen tapahtumahetkellä pääasiassa alueen lehdissä.

Syyllistämiseltä ei silti tässäkään tapauksessa vältytty. Se alkoi normaalin uutisoinnin yhteydessä, kuin asiaan liittyvänä irrallisena yksityiskohtana, ja jatkui oikeussalissa. Kuolleen ihmisen syyllistäminen turvavyön laiminlyömisestä.

Syytetyn asianajaja toi oikeuskäsittelyssä julki monta kertaa, että onnettomuuden uhri ei käyttänyt turvavyötä. Ikään kuin turvavyöllä olisi ollut suuri merkitys sivuttaistörmäyksessä, johon ihmishengen vaatinut tapahtumasarja päättyi.

Syyttömästä uhrista tulikin yhtäkkiä syyllinen. Minulle tuotti suuria vaikeuksia pitää näppini irti asianajajan kurkusta. Onnettomuuden uhri oli äitini.

-   -   -   -   -   -   -   -

Onnettomuudesta kertova lehtileike on tallessa jossakin. Median suhtautumista inhimillisyyteen mietin tämän tapauksen jälkeen pitkään ja mietin edelleenkin, kun tiedotusvälineet uutisoivat raskaan liikenteen onnettomuuksista perin tutulla kaavalla.

Jokainen tieliikenteessä sattunut kuolema on turha. Ajasta poistunut ei syyllisyyttä tunne. Onko tarpeen lisätä jälkeen jäävien taakkaa?

Onko ylipäätään tarpeen syyllistää? Kenellä siihen on oikeus ja millä perusteilla?

Kaikenlaiset huumehörhöt ja ilkivaltavenkulat istuvat käräjillä huppu päässä. Ammattikuljettaja ei peitä kasvojaan oikeuden edessä.

Mikä oli onnettomuuden kulku ja sen pohjimmaiset syyt? Kertooko media, että ammattikuljettaja yritti viimeiseen saakka kaikin keinoin välttää onnettomuuden? Vai onko yksinomaisena tarkoituksena kasvattaa irtonumeromyyntiä raskaan liikenteen ja kuljettajien ammattikunnan kustannuksella?

Toisin sanoen meidän kustannuksellamme, jotka sitä päivittäin merkittävässä määrin rahoitamme runsaan euron suuruisella rahasummalla jokainen.

Tilausliikennevälinettä siivotessani itse tartun keltaiseen kertakäyttölehteen pinseteillä. Sinäkin, arvoisa kuljettajakollega, voit tehdä samoin.

Mikäli sinä ja 50 000 kuljettajatoveriasi käytätte päivittäisen runsaan euron rahasumman johonkin muuhun kuin rahankiilto silmissä laadittuihin häikäilemättömiin kioskiuutisiin. Olisiko se riittävän hyvin kohdennettu viesti medialle, miten meidän mielestämme on asian oikea laita?

Ari H. Heinonen

www.maantiesusi.net